|
AADAM
& EVA
KAIN & AABEL
NOOA
AABRAHAM
JAAKOB
JOOSEF
RUUT
JOONA
DANIEL
ELIA
SIMSON
SAUL
ESTER
DAAVID
SALOMO
JOHANNES
KASTAJA
JEESUS
PAAVALI |
|
Ruutin mies kuolee
Siihen
aikaan kun tuomarit hallitsivat, tuli nälänhätä maahan.
Silloin muuan Juudan Beetlehemin mies lähti sieltä ja
asettui vaimonsa ja kahden poikansa kanssa muukalaisena
asumaan Mooabin maahan. Miehen nimi oli Elimelek, hänen
vaimonsa nimi oli Noomi ja hänen kahden poikansa nimet
Mahlon ja Kiljon; he olivat efratilaisia Juudan
Beetlehemistä. Niin he tulivat Mooabin maahan ja
oleskelivat siellä. Elimelek, Noomin mies, kuoli, ja
Noomi jäi jälkeen kahden poikansa kanssa. Nämä ottivat
itselleen mooabilaiset vaimot; toisen nimi oli Orpa ja
toisen nimi Ruut. Ja he asuivat siellä noin kymmenen
vuotta. Ja myös nuo molemmat, Mahlon ja Kiljon,
kuolivat, niin että vaimo jäi yksin jälkeen kahdesta
pojastaan ja miehestään. Silloin hän nousi miniöineen
palataksensa takaisin Mooabin maasta, sillä hän oli
kuullut Mooabin maassa, että Herra oli pitänyt
kansastansa huolen ja antanut sille leipää.
Ruut ei tahdo erota
Noomista
Niin hän
lähti yhdessä molempien miniäinsä kanssa siitä paikasta,
jossa oli oleskellut. Ja heidän tietä käydessään
matkalla Juudan maahan sanoi Noomi molemmille
miniöillensä: "Menkää, palatkaa kumpikin äitinne kotiin.
Herra tehköön teille laupeuden, niinkuin te olette
vainajille ja minulle tehneet. Herra suokoon, että
saisitte turvan kumpikin miehenne kodissa." Ja hän
suuteli heitä. Mutta he korottivat äänensä ja itkivät ja
sanoivat hänelle: "Me seuraamme sinua sinun kansasi
luo".
Mutta
Noomi vastasi: "Kääntykää takaisin, tyttäreni; miksi te
lähtisitte minun kanssani? Voinko minä enää saada poikia
miehiksi teille?
 |
Kääntykää takaisin,
tyttäreni, menkää, sillä minä olen liian
vanha joutuakseni miehelään. Vaikka
ajattelisinkin: 'Minulla on vielä toivoa',
ja vaikka vielä tänä yönä joutuisin
miehelään ja synnyttäisin poikia, ette kai
te kuitenkaan odottaisi, kunnes he
kasvaisivat suuriksi, ette kai te kuitenkaan
sulkeutuisi huoneeseen ja olisi miehelään
menemättä. Ei, tyttäreni; minä olen hyvin
murheissani teidän tähtenne, sillä Herran
käsi on sattunut minuun."
Niin he korottivat
vielä äänensä ja itkivät. Silloin Orpa
suuteli anoppiaan jäähyväisiksi, mutta Ruut
riippui kiinni hänessä. |
|
Noomi sanoi: "Katso,
kälysi on kääntynyt takaisin oman kansansa
ja jumalansa luo, käänny sinäkin kälysi
kanssa".
Mutta Ruut vastasi:
"Älä vaadi minua jättämään sinua ja
kääntymään takaisin, pois sinun tyköäsi.
Sillä mihin sinä menet, sinne minäkin menen,
ja mihin sinä jäät, sinne minäkin jään;
sinun kansasi on minun kansani, sinun
Jumalasi on minun Jumalani. Missä sinä
kuolet, siellä minäkin tahdon kuolla ja
sinne tulla haudatuksi. Herra rangaiskoon
minua nyt ja vasta, jos muu kuin kuolema
erottaa meidät."
Ruut tapaa
Booaksen
Kun Noomi näki, että
hän oli lujasti päättänyt seurata häntä, ei
hän enää puhunut siitä hänen kanssansa. Niin
he kulkivat molemmat yhdessä, kunnes tulivat
Beetlehemiin. Ja kun he tulivat Beetlehemiin,
joutui koko kaupunki liikkeelle heidän
tähtensä, ja vaimot sanoivat: "Onko tämä
Noomi?" Mutta hän vastasi heille: "Älkää
kutsuko minua Noomiksi, kutsukaa minua
Maaraksi, sillä Kaikkivaltias on antanut
minulle paljon katkerata murhetta. Rikkaana
minä lähdin, mutta tyhjänä Herra antaa minun
palata. Miksi siis kutsutte minua Noomiksi,
kun Herra on minua vastaan todistanut ja
Kaikkivaltias on tuottanut minulle
onnettomuutta?"
Niin Noomi palasi
miniänsä, mooabilaisen Ruutin, kanssa, joka
tuli Mooabin maasta; ja he saapuivat
Beetlehemiin ohranleikkuun alussa.
Noomilla oli miehensä
puolelta sukulainen, hyvin varakas mies,
Elimelekin sukua, nimeltä Booas.
Mooabilainen Ruut
sanoi Noomille: "Anna minun mennä pellolle
poimimaan tähkiä jonkun jäljessä, jonka
silmien edessä saan armon". |
|
 |
Noomi vastasi hänelle:
"Mene, tyttäreni!"
Niin hän lähti ja meni
poimimaan eräälle pellolle leikkuuväen
jäljessä; ja hänelle sattui niin, että se
peltopalsta oli Booaan, joka oli Elimelekin
sukua. |
|
|
Ja katso, Booas tuli Beetlehemistä,
ja hän sanoi leikkuuväelle: "Herra olkoon teidän
kanssanne!" He vastasivat hänelle: "Herra siunatkoon
sinua!"
Sitten Booas sanoi
palvelijallensa, joka oli leikkuuväen päällysmiehenä:
"Kenen tuo nuori nainen on?" |
|
 |
Palvelija, joka oli leikkuuväen
päällysmiehenä, vastasi ja sanoi: "Se on se nuori
mooabitar, joka tuli Noomin mukana Mooabin maasta. Hän
sanoi: 'Salli minun poimia ja koota tähkiä lyhteiden
väliltä leikkuuväen jäljessä'. Niin hän tuli ja on
ahertanut aamusta varhain tähän saakka; vasta äsken hän
hiukan levähti tuolla majassa." Niin Booas sanoi
Ruutille: "Kuules, tyttäreni! Älä mene muiden pelloille
poimimaan äläkä lähde pois täältä, vaan pysyttele täällä
minun palvelijattarieni mukana. Pidä silmällä, millä
pellolla leikataan, ja kulje heidän jäljessään. Minä
olen kieltänyt palvelijoitani koskemasta sinuun. Jos
sinun tulee jano, niin mene astioille ja juo vettä, jota
palvelijat ammentavat." |
|
Silloin
Ruut heittäytyi kasvoilleen, kumartui maahan ja sanoi
hänelle: "Miten olen saanut armon sinun silmiesi edessä,
niin että huolehdit minusta, vaikka olen vieras?" |
|
 |
Booas vastasi ja sanoi hänelle:
"Minulle on kerrottu kaikki, mitä sinä olet tehnyt
anopillesi miehesi kuoltua, kuinka jätit isäsi ja äitisi
ja synnyinmaasi ja lähdit kansan luo, jota et ennen
tuntenut. Herra palkitkoon sinulle tekosi; tulkoon
sinulle täysi palkka Herralta, Israelin Jumalalta, jonka
siipien alta olet tullut turvaa etsimään."
Ruut sanoi: "Minä olen saanut
armon sinun silmiesi edessä, herrani, sillä sinä olet
lohduttanut minua ja puhutellut palvelijatartasi
ystävällisesti, vaikka en ole yhdenkään sinun
palvelijattaresi vertainen".
Ruoka-ajan tultua Booas sanoi
hänelle: "Käy tänne ruualle ja kasta palasesi
hapanviiniin". |
|
Niin Ruut istui leikkuuväen
viereen; ja Booas pani hänen eteensä paahdettuja jyviä,
niin että hän söi tarpeeksensa ja jäi tähteeksikin.
Kun hän sitten nousi poimimaan,
käski Booas palvelijoitaan sanoen: "Hän saa poimia
myöskin lyhteiden väliltä; ja te ette saa loukata häntä.
Voittepa vetää sitomistakin joitakin tähkiä ja jättää ne
hänen poimittavikseen; ja te ette saa nuhdella häntä."
Niin Ruut poimi pellolla iltaan
asti; sitten hän pui, mitä oli saanut poimituksi, ja
siitä tuli noin eefa-mitan verta ohria. Ja hän otti ne
ja tuli kaupunkiin ja näytti anopillensa, mitä oli
poiminut. Sen jälkeen Ruut otti esille tähteet ruuasta,
josta oli syönyt tarpeekseen, ja antoi ne hänelle.
Silloin hänen anoppinsa sanoi
hänelle: "Missä olet tänään poiminut ja missä olet
tehnyt työtä? Siunattu olkoon se, joka on sinusta
huolehtinut." Sitten hän ilmoitti anopillensa, kenen
luona hän oli ollut työssä, sanoen: "Se mies, jonka
luona olin tänä päivänä työssä, on nimeltään Booas".
Noomi sanoi miniällensä:
"Siunatkoon häntä Herra, joka on osoittanut laupeutta
eläviä ja kuolleita kohtaan". Ja Noomi sanoi vielä: "Hän
on sukulaisemme ja meidän sukulunastajiamme".
Silloin mooabilainen Ruut sanoi:
"Vielä hän sanoi minulle: 'Pysyttele vain minun
palvelijaini mukana siihen asti, että he saavat kaiken
minun leikkuuni lopetetuksi'".
Niin Noomi sanoi miniällensä
Ruutille: "Hyvä on, tyttäreni, lähde hänen
palvelijattariensa mukana, niin et joudu sysittäväksi
muiden pelloilla".
Ja hän pysytteli Booaan
palvelijattarien seurassa poimien tähkiä, kunnes ohran-
ja nisunleikkuu oli lopussa. Sitten hän jäi olemaan
anoppinsa luo.
'Mene nukkumaan Booaksen
jalkopäähän'
Niin Noomi, hänen anoppinsa, sanoi
hänelle: "Tyttäreni, minäpä hankin sinulle turvapaikan,
että sinun kävisi hyvin. Onhan Booas, jonka
palvelijattarien kanssa olit, sukulaisemme; katso, hän
viskaa tänä yönä ohria puimatantereella. Niin peseydy
nyt ja voitele itsesi ja pukeudu ja mene
puimatantereelle; mutta älä näyttäydy hänelle, ennenkuin
hän on syönyt ja juonut. Kun hän panee maata, niin
katso, mihin paikkaan hän panee maata, ja mene ja nosta
peitettä hänen jalkojensa kohdalta ja pane siihen maata;
hän sanoo sitten sinulle, mitä sinun on tehtävä."
|
|
 |
Ruut vastasi hänelle: "Minä teen
kaiken, mitä sanot".
Niin hän meni alas
puimatantereelle ja teki aivan niin, kuin hänen
anoppinsa oli häntä käskenyt. Ja kun Booas oli syönyt ja
juonut, tuli hänen sydämensä iloiseksi, ja hän meni
maata viljakasan ääreen. Ja Ruut tuli hiljaa ja nosti
peitettä hänen jalkojensa kohdalta ja pani siihen maata.
Puoliyön aikana mies säikähti ja
kumartui eteenpäin; ja katso, nainen makasi hänen
jalkapohjissaan. Ja hän kysyi: "Kuka sinä olet?" Hän
vastasi: "Minä olen Ruut, palvelijattaresi. Levitä
liepeesi palvelijattaresi yli, sillä sinä olet minun
sukulunastajani." |
|
Hän sanoi: "Herra siunatkoon
sinua, tyttäreni! Sinä olet osoittanut sukurakkauttasi
nyt viimeksi vielä kauniimmin kuin aikaisemmin, kun et
ole kulkenut nuorten miesten jäljessä, et köyhien etkä
rikkaitten. Ja nyt, tyttäreni, älä pelkää; kaiken, mitä
sanot, teen minä sinulle. Sillä minun kansani portissa
jokainen tietää sinut kunnialliseksi naiseksi. Totta on,
että minä olen sinun sukulunastajasi, mutta on vielä
toinen sukulunastaja, joka on läheisempi kuin minä. Jää
tähän yöksi; jos hän huomenna lunastaa sinut, niin hyvä;
lunastakoon. Mutta jollei hän halua lunastaa sinua, niin
minä lunastan sinut, niin totta kuin Herra elää. Lepää
siinä aamuun asti."
Niin hän lepäsi hänen
jalkapohjissaan aamuun asti, mutta nousi, ennenkuin
kukaan vielä voi tuntea toisensa. Ja Booas ajatteli:
"Älköön tulko tunnetuksi, että tuo nainen on tullut
tänne puimatantereelle". Ja hän sanoi: "Anna tänne
vaippa, joka on ylläsi, ja pidä sitä". Ja Ruut piti
sitä. Silloin hän mittasi siihen kuusi mittaa ohria ja
pani ne hänen selkäänsä. Ja hän meni kaupunkiin. Ruut
tuli anoppinsa luo, joka sanoi: "Kuinka kävi,
tyttäreni?" Niin hän kertoi hänelle kaikki, mitä mies
oli hänelle tehnyt; ja hän sanoi: "Nämä kuusi mittaa
ohria hän antoi minulle, sanoen: 'Et saa mennä tyhjin
käsin anoppisi luo'".
Silloin Noomi sanoi: "Pysy
alallasi, tyttäreni, kunnes saat tietää, kuinka asia
päättyy; sillä mies ei suo itselleen lepoa, ennenkuin
hän tänä päivänä saattaa asian päätökseen".
Kuka lunastaa Ruutin?
Mutta Booas meni kaupungin
porttiin ja istuutui sinne. Ja katso, sukulunastaja,
josta Booas oli puhunut, kulki siitä ohitse; ja Booas
sanoi: "Sinä siellä, poikkea tänne istumaan". Hän
poikkesi ja istui siihen.
Senjälkeen Booas otti kaupungin
vanhimpia kymmenen miestä ja sanoi: "Istukaa tähän". Ja
he istuivat.
Sitten Booas sanoi
sukulunastajalle: "Sen peltopalstan, joka oli
veljellämme Elimelekillä, on Noomi, joka on palannut
Mooabin maasta, myynyt.
Sentähden ajattelin: minä ilmoitan
siitä sinulle ja sanon: osta se tässä saapuvilla olevien
ja minun kansani vanhimpien läsnäollessa. Jos tahdot sen
lunastaa sukuun, niin lunasta. Mutta ellet tahdo sitä
lunastaa, niin ilmoita minulle, että saan sen tietää;
sillä ei ole ketään muuta sukulunastajaa kuin sinä, ja
sinun jälkeesi minä." Hän sanoi: "Minä lunastan sen".
Niin Booas sanoi: "Ostaessasi
pellon Noomilta ostat sen myöskin mooabilaiselta
Ruutilta, vainajan leskeltä, ja sinun on pysytettävä
vainajan nimi hänen perintöosassaan".
Silloin sanoi sukulunastaja: "En
voi lunastaa sitä itselleni, sillä siten minä turmelisin
oman perintöosani. Lunasta sinä itsellesi, mitä minun
olisi lunastettava; minä en voi sitä tehdä."
Muinoin oli Israelissa lunastus-
ja vaihtokauppoja vahvistettaessa tapa tällainen:
riisuttiin kenkä ja annettiin toiselle; tätä käytettiin
Israelissa todistuksena. Niin sukulunastaja sanoi
Booaalle: "Osta sinä se itsellesi". Ja hän veti kengän
jalastaan.
Silloin sanoi Booas vanhimmille ja
kaikelle kansalle: "Te olette tänään todistajina, että
minä ostan Noomilta kaiken Elimelekin ja kaiken Kiljonin
ja Mahlonin omaisuuden. Samalla minä olen ostanut myös
mooabilaisen Ruutin, Mahlonin lesken, vaimokseni,
pysyttääkseni vainajan nimen hänen perintöosassaan,
ettei vainajan nimi häviäisi hänen veljiensä keskuudesta
eikä hänen kotipaikkansa portista; sen todistajat te
olette tänä päivänä."
Niin kaikki kansa, joka oli
portissa saapuvilla, ja vanhimmat sanoivat: "Me olemme
sen todistajat. Suokoon Herra, että vaimo, joka tulee
taloosi, tulisi Raakelin ja Leean kaltaiseksi, jotka
molemmat rakensivat Israelin huoneen. Tee väkeviä tekoja
Efratassa ja saata nimesi kuuluisaksi Beetlehemissä. Ja
tulkoon niistä jälkeläisistä, jotka Herra antaa sinulle
tästä nuoresta naisesta, sinulle suku, Pereksen suvun
kaltainen, hänen, jonka Taamar synnytti Juudalle."
Booas otti Ruutin
aviovaimokseen
Niin Booas otti Ruutin, ja tämä
tuli hänen vaimokseen. Ja hän yhtyi häneen; ja Herra
antoi hänen tulla raskaaksi, ja hän synnytti pojan.
Silloin vaimot sanoivat Noomille:
"Kiitetty olkoon Herra, joka tänä päivänä salli sinun
saada sukulunastajan. Hänen nimensä tulee kuuluisaksi
Israelissa. Hän on virvoittava sinua, ja hänestä on
tuleva sinun vanhuutesi tuki, sillä miniäsi, joka
rakastaa sinua, on hänet synnyttänyt, hän, joka on
sinulle parempi kuin seitsemän poikaa."
Niin Noomi otti lapsen, pani sen
helmaansa ja rupesi sen hoitajaksi.
Ja naapurivaimot antoivat lapselle
nimen, sanoen: "Noomille on syntynyt poika". Ja he
panivat hänen nimekseen Oobed. Hänestä tuli Iisain,
Daavidin isän, isä.
Tämä on Pereksen sukuluettelo:
Perekselle syntyi Hesron. Hesronille syntyi Raam, ja
Raamille syntyi Amminadab. Amminadabille syntyi Nahson,
ja Nahsonille syntyi Salma. Salmalle syntyi Booas, ja
Booaalle syntyi Oobed. Oobedille syntyi Iisai, ja
Iisaille syntyi Daavid.
Ruut 1-4
|
|