|
AADAM
& EVA
KAIN & AABEL
NOOA
AABRAHAM
JAAKOB
JOOSEF
RUUT
JOONA
DANIEL
ELIA
SIMSON
SAUL
ESTER
DAAVID
SALOMO
JOHANNES
KASTAJA
JEESUS |
|
Jumala teki
ensimmäisen ihmisen
Tämä on kertomus taivaan ja maan
synnystä, kun ne luotiin. Siihen aikaan kun Herra Jumala
teki maan ja taivaan, ei ollut vielä yhtään kedon
pensasta maan päällä, eikä vielä kasvanut mitään ruohoa
kedolla, koska Herra Jumala ei vielä ollut antanut sataa
maan päälle eikä ollut ihmistä maata viljelemässä, vaan
sumu nousi maasta ja kasteli koko maan pinnan.
Silloin Herra Jumala teki maan tomusta
ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja
niin ihmisestä tuli elävä sielu. Herra Jumala istutti
paratiisin Eedeniin, itään, ja asetti sinne ihmisen,
jonka hän oli tehnyt.
Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaisia
puita, ihania nähdä ja hyviä syödä, ja elämän puun
keskelle paratiisia, niin myös hyvän- ja pahantiedon
puun. Eedenistä lähti joki, joka kasteli paratiisia, ja
se jakaantui sieltä neljään haaraan. Ensimmäisen nimi on
Piison; se kiertää koko Havilan maan, jossa on kultaa;
ja sen maan kulta on hyvää. Siellä on myös
bedellion-pihkaa ja onyks-kiveä. Toisen virran nimi on
Giihon; se kiertää koko Kuusin maan. Kolmannen virran
nimi on Hiddekel; se juoksee Assurin editse. Ja neljäs
virta on Eufrat.
|
|
 |
Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet
Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä.
Herra Jumala käski ihmistä sanoen: "Syö vapaasti
kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja
pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona
sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman".
|
|
Vaimon luominen
Herra Jumala sanoi: "Ei ole ihmisen hyvä
olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle
sopiva".
Herra Jumala teki maasta kaikki metsän
eläimet ja kaikki taivaan linnut ja toi ne ihmisen eteen
nähdäkseen, kuinka hän ne nimittäisi; ja niinkuin
ihminen nimitti kunkin elävän olennon, niin oli sen nimi
oleva.
Ja ihminen antoi nimet kaikille
karjaeläimille ja taivaan linnuille ja kaikille metsän
eläimille. Mutta Aadamille ei löytynyt apua, joka olisi
hänelle sopinut.
Niin Herra Jumala vaivutti ihmisen
raskaaseen uneen, ja kun hän nukkui, otti hän yhden
hänen kylkiluistaan ja täytti sen paikan lihalla.
Herra Jumala rakensi vaimon siitä
kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi
hänet miehen luo.
Ja mies sanoi: "Tämä on nyt luu minun
luistani ja liha minun lihastani; hän kutsuttakoon
miehettäreksi, sillä hän on miehestä otettu".
Sentähden mies luopukoon isästänsä ja
äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat
yhdeksi lihaksi. Ja he olivat molemmat, mies ja hänen vaimonsa,
alasti eivätkä hävenneet toisiansa.
Käärmeen kavala juoni
Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka
Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: "Onko
Jumala todellakin sanonut: 'Älkää syökö kaikista
paratiisin puista'?" Niin vaimo vastasi käärmeelle: "Me
saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa, mutta
sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on
Jumala sanonut: 'Älkää syökö siitä älkääkä koskeko
siihen, ettette kuolisi'."
Niin käärme sanoi vaimolle: "Ette suinkaan kuole; vaan
Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte,
aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala
tietämään hyvän ja pahan". |
|
 |
Ihminen lankeaa
Vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se
oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä;
ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös
miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi.
Silloin aukenivat heidän molempain silmät, ja he
huomasivat olevansa alasti; ja he sitoivat yhteen
viikunapuun lehtiä ja tekivät itselleen vyöverhot. |
|
He kuulivat, kuinka Herra Jumala käyskenteli
paratiisissa illan viileydessä. Ja mies vaimoineen
lymysi Herran Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden
sekaan. |
 |
Mutta Herra Jumala huusi miestä ja sanoi hänelle:
"Missä olet?"
Hän vastasi: "Minä kuulin sinun askeleesi paratiisissa
ja pelkäsin, sillä minä olen alasti, ja sentähden minä
lymysin".
Ja hän sanoi: "Kuka sinulle
ilmoitti, että olet alasti? Etkö syönyt siitä puusta,
josta minä kielsin sinua syömästä?" Mies vastasi:
"Vaimo, jonka annoit olemaan minun kanssani, antoi
minulle siitä puusta, ja minä söin". |
|
Tuomio
Niin Herra Jumala sanoi vaimolle:
"Mitäs olet tehnyt?" Vaimo vastasi: "Käärme petti
minut, ja minä söin".
Herra Jumala sanoi käärmeelle:
"Koska tämän teit, kirottu ole sinä kaikkien
karjaeläinten ja kaikkien metsän eläinten joukossa.
Vatsallasi sinun pitää käymän ja tomua syömän koko
elinaikasi. Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille
ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on
polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä
kantapäähän."
Ja vaimolle hän sanoi: "Minä teen
suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää
synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi
oleva, ja hän on sinua vallitseva".
Aadamille hän sanoi: "Koska kuulit
vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua
sanoen: 'Älä syö siitä', niin kirottu olkoon maa sinun
tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi
siitä koko elinaikasi; orjantappuroita ja ohdakkeita se
on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä.
Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet
maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä
maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen
tuleman."
Ja mies antoi vaimolleen nimen Eeva, sillä hänestä tuli
kaiken elävän äiti.
Herra Jumala teki Aadamille ja hänen vaimollensa puvut
nahasta ja puki ne heidän yllensä. Herra Jumala sanoi:
"Katso, ihminen on tullut
sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän
ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja
ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi
iankaikkisesti!" |
|
 |
Pois paratiisista
Niin Herra Jumala ajoi hänet pois Eedenin paratiisista
viljelemään maata, josta hän oli otettu. Ja hän
karkoitti ihmisen ja asetti Eedenin paratiisin
itäpuolelle kerubit ynnä välkkyvän, leimuavan miekan
vartioitsemaan elämän puun tietä.
|
|
Mies yhtyi vaimoonsa Eevaan; ja tämä tuli raskaaksi ja
synnytti Kainin ja sanoi: "Minä olen saanut pojan Herran
avulla". Ja taas hän synnytti pojan, veljen Kainille,
Aabelin. Ja Aabelista tuli lampuri, mutta Kainista
peltomies...
1Moos.2:4-25, 3,4:2
Tämä on Aadamin sukuluettelo. Kun Jumala loi ihmisen,
teki hän hänet Jumalan kaltaiseksi. Mieheksi ja naiseksi
hän heidät loi ja siunasi heidät ja antoi heille nimen
ihminen, silloin kun heidät luotiin.
Kun Aadam oli sadan kolmenkymmenen vuoden vanha, syntyi
hänelle poika, joka oli hänen kaltaisensa, hänen
kuvansa, ja hän antoi hänelle nimen Seet.
Aadam eli Seetin syntymän jälkeen kahdeksansataa vuotta,
ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä.
Niin oli Aadamin koko elinaika yhdeksänsataa
kolmekymmentä vuotta; sitten hän kuoli.
1Moos.5:1-5
Aadamin ja Eevan
lapsien Kajn ja Aabelin tarina jatkuu
TÄÄLLÄ.
|
|